tag:blogger.com,1999:blog-17582204.post8289060493223172360..comments2023-05-18T16:59:40.603+03:00Comments on tietyömaa: Uusi runo korjaa koko potinHenriikkahttp://www.blogger.com/profile/03653267543671524208noreply@blogger.comBlogger3125tag:blogger.com,1999:blog-17582204.post-15624186103969724822009-10-21T15:38:17.212+03:002009-10-21T15:38:17.212+03:00Jassas ock filakia kaverit.. Te ootte niin sekasin...Jassas ock filakia kaverit.. Te ootte niin sekasin. Haluun kotiin ja en todellakaan haluu, täällä +25 ja aurinkoista....Tuon pari anarkistia matkalaukussa!<br /><br />katiKati Neuvonenhttps://www.blogger.com/profile/01833047416853446427noreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-17582204.post-56064368596852867752009-10-21T12:06:53.161+03:002009-10-21T12:06:53.161+03:00Eemeli Mielle pysyttelee jälleen likemmällä runoud...Eemeli Mielle pysyttelee jälleen likemmällä runouden kaanonia, ellei jopa paniikkihiki otsalla karpaloiden kaanonin varjossa piileskellen. Mitähän hän oikein pelkää? Varmaan sitä, että hänen värssynsä paljastetaan yhtä irvokkaiksi teelmiksi kuin Baldersberghofin. Täältä pesee! Mielteen "keinot" (niitä on tasan yksi!) ovat täsmälleen samanlaiset kuin Borgburgin, ääni on yhtä monotoninen, mutta Mielle sentään kimittää hiukan hiljaisemmin. Oikeastaan on vaikea edes erottaa, mitä sanottavaa hänellä on. Jossain Karjalan maisemissa ilmeisesti liikutaan, linnut visertää tsirp tsirp ja jotain helkkarin mimesistä tässä kai yritetään mimoosamaisen näteistä maisemista tarjoilla, sääli vaan että noista mannuista ei oikein ota selvää, kunnes tajuaa, että niin: sivulla on vain sanoja ja niin peevelin paljon, että heti kun yhden lukee niin heti on toinen siinä perässä. Kummallista! Mutta ei tästä kyllä tolkkua tule. : / Oivalluksia tämä runous ei juuri tarjoa, totista torvensoittoa senkin lisäksi. Hengetöntä on. Olisi muusalle voinut tarjota vähän huulirasvaa, näin puhkirohtuneilla huulilla ei paljon lauleskella. <br /><br />Näiden ikäloppujen kehäraakkien meiningistä kertonee jotain sekin, että Puuhka Perhon ja Hillevi Kivikk'ahon teokset ovat itse asiassa yksi ja sama kirja. Näin vähän ne toisistaan eroavat. Tasapaksu, samarakeinen, samanarvoinen ja tyylivirheetön (tylsä!), sanoisinko jopa keskustalainen ilmaisu latelee näissä kirjoissa ilmiselvyyksiään, jotka valuvat runoilijoiden suusta kuin kuola vähä-älyisen huulenpielestä. Aika noloa eikä kovin runollista. Vuoksi menee toisesta korvasta sisään ja luode tulee toisesta ulos.<br /><br />Simo Karju ei edes ole runoilija, vaan vanhainkodin asukki, joka ilmeisesti oli mutustellut tyytyväisenä jotain nuotiolaulukirjaa (nää höperöt seniilit on kun jotain vauvoja, aina pistämässä kaikkea käsilleosuvaa suuhunsa!) jonka joku järkensä menettänyt lähisukulainen kuvitteli Simon muistelmiksi, ja on nyt ilmeisesti päättänyt omasta pussistaan kustantaa. Sinne meni nekin rahat. <br /><br />Lopuksi pitänee keksiä jokin muikea ja mestarillisen analyysini napakasti kiteyttävä metafora. Esimerkiksi näin: näiden omaishoidon tarpeessa olevien ihmisraunoiden ääni on niin käheä, että se tuskin edes kantaa kuulijan korviin. Jos sellaisia nyt edes onkaan - sillä miksi ihmeessä viettää aikaa moisten reppanoiden kanssa? <br /><br />Bildersberger, Perho, Mielle ja Kivikk'aho eivät tarjoa mitään uutta lukijoille, mitään heidän lukuhorisonttiaan avartavaa, vaan pikemminkin koittavat (ikään kuin! nää metaforat ei nyt vaan lakkaa tulemasta!) kutoa epävarmaa verkkoa dementoituneille ajatuksilleen niin kuin jotkin niljaiset ja hämyisät hämähäkit, mutta tämä ajatusten häkki (tajuuttex?XD) imaisee lukijan kummalliseen tyhjiöön, jossa pintaväreilystä huolimatta juuri mikään ei liiku kunnolla. Ongelmallista on, että runojen minä käy lähes yksinomaan luuppiutuvaa monologia itsensä kanssa. Tällöin merkityksellinen kommunikaatio olisi ylipäänsä mahdollista vain siinä tapauksessa, että olisi olemassa joku samanlainen lukija kuin puhuja, joka olisi kuitenkin samalla riittävän erilainen puhuja kuin lukija, joka olisi puhujan kanssa erilainen kuin lukija.<br /><br />Näin käy valitettavan harvoin näissä kokoelmissa, koska monologi jää lähinnä hermeettiseksi varjonyrkkeilyksi, jossa tekijä haastaa ja tyrmää vain itsensä.<br /><br />Lopuksi vielä sananlasku, joka ei liity mihinkään, mutta kuulostaa jotenkin tosi nasevalta: "Jos sylkee vastatuuleen, ei kannata jäädä niille sijoille vartoilemaan."<br /><br />Kiitos! Mä olen täällä koko viikon!Anonymousnoreply@blogger.comtag:blogger.com,1999:blog-17582204.post-3692202770130982412009-10-21T12:06:48.086+03:002009-10-21T12:06:48.086+03:00Ikivanhan runouden käheä ääni
Tukka Vetäjä
VAN H...Ikivanhan runouden käheä ääni <br /><br />Tukka Vetäjä<br />VAN HELSINGIN SANOMAT<br /> <br />Eikö tämä nyt olla jo nähty? Jo iät ajat avantgardistiset subjektit ovat pyrkineet rekonstruoimaan mentaalisia äärikokemuksia ja kehystämään kognitiota konkreettisten objektien maailmalla, koska abstraktiot kansoittavat runouden - ja elämän! - ja myös runouden! - liian ahtaita raameja! Mutta eihän se semmoinen näille vanhuksille kelpaa! Sen sijaan halutaan lähestyä esteettistä, poliittista, henkistä, teologista, filosofista tai kenties jopa autonomista tai muuten monotonista saturaatiopistettä, jossa runous voisi vain olla, eikä aina väkisin koittaa olla jotain uutta! <br /><br />En minä tiedä, miksi näin ajattelen, eikä se varmaan liity mitenkään Kristiina Bodombergin (s. 1875), Puuhka Perhon (s. 1894), Eemeli Mielteen (s. 1892), Simo Karjun (s. 1890) ja Hillevi Kivikk'ahon (s. 1889) ilmeisesti uran viimeisiin teoksiin, jotka ovat täynnä täysin perinteistä ilmaisua ja epätoivoisia kädenojennuksia jotakuta - ketä tahansa! - lukijaa, kriitikkoa, sosiaalityöläistä tai henkilöstöpäällikköä kohti, ikään kuin runoilijat kaipaisivat vain halia, sen sijaan, että heillä olisi jotain mielenkiintoista sanottavaa. Lähinnähän kyse taitaa kuitenkin olla onaniasta, kuten runoudessa - ja etenkin vanhojen miesten runoudessa - aina on. Nämä "käsi"terunoilijat (tajusittex?XD) kun eivät enää jaksa etsiä esteettistä, poliittista, henkistä, teologista, filosofista eivätkä myöskään autonomista tai muuten monotonista rajapintaa, jossa (tai jolla? jonka? josta? pirustako tästä ottaa selvää!) homogeeninen mössönsä voisi körötellä menemään sitä samaa uomaa kuin aina ennenkin, siis sitä tekstinpötkylää siinä sivulla, sitä värssyrimpsua. <br /><br />Pisimmälle typografisen yksitoikkoisuuden vie Kristiina Bloodberger, joka tekeleessään nimeltä Saippuakulpia (viittaus tiibetiläiseen buddhalaisuuteen?) lähinnä puhaltelee hihoihinsa ja toivoo, että lukijat eivät huomaisi näinä sarjakuvan, tietokoneen, elokuvan, mainosgrafiikan, kännykän, internetin, television, taitto-ohjelmien, ylipäätään kaikkialta tunkevan esteettisen, poliittisen, henkisen, teologisen, filosofisen sekä autonomis-monotonisen visuaalisuuden aikoina, että että nämä makaaberilla (siis pystyynkuolleella) tavalla jotain entisaikain poljentoa hakevat säkeet hamuavat vain tekohampaitaan eivätkä todellakaan etsi yhteyttä lukijaan. <br /><br />Näin syntyy esimerkiksi lähes lukukelvoton runokuva "Mieliudelma". Tämä groteskilla tavalla liian söpö runoelma kuvaa sitä, kuinka tylsä ja mielenkiinnoton ihminen Kristiina Bottomblergh on. On vaikea suhtautua kovin innostuneesti runoilijaan, joka mieluummin runkkaa pesukoneen takana ja syö popcornia kuin viljelee suuhun mahtumattomia sanakonglomeraatteja. Taitaa olla tekarit tippuneet sinne popcornkulhoon. Eihän tästä selviä edes kitschillä! Isompi ongelma on se, että kokoelman sisäänpäin kääntynyt mieli tai oikeammin mielen puute purkautuu masturbaattiseen monologiin, josta lukijan on vaikea saada "otetta" (tajuuttex?XD).Anonymousnoreply@blogger.com