Wednesday, October 27, 2010

Erehdyksen poetiikasta, kysymys

Janne Kortteinen kirjoittaa blogissaan esikoisteoksestaan Paljain jaloin palavassa viinimarjapensaassa:


"Kirja on paikoittain aivan uskomattoman perseestä, mutta tarkoituksella. [...] Mä halusin epäonnistua ja myöntää oman erehtyväisyyteni ja tehdä siitä yhden kirjan pääbointseista, enkä enää paeta tai pelätä tai hävetä omaa inhimillisyyttäni. [...] Mikä on inhimillisempää kuin olla väärässä ja kesken? Mikä on inhimillisempää kuin olla erehtyväinen ja hölmö?"


En nyt oikein ymmärrä, miten teosta, jonka tekijä tunnustaa olevan [osittain] tarkoituksella "uskomattoman perseestä", voidaan kutsua "viattomuuden manifestiksi". Oman elämän- ja kirjoittajakokemukseni perusteella epäonnistuminen on mahdollista vain, jos yrittää onnistua. Eikö vilpittömyys ole sitä, että yrittää parhaansa?


Liitän ylläolevat kysymykset pohdinnoissani esimerkiksi teosten toimittamisen etiikkaan, ja siihen mikä on yksittäisten kirjojen keskimääräinen kirjoitusaika: tuleeko hyvä hitaasti vai nopeasti, onko hyvä edelleen hyvää vai olisiko meillä nyt jotain syytä ajatella että huono on kuitenkin uusi hyvä?

39 comments:

Tero Hannula said...

Eikös flarffaajat oo jo tehneet tän "huono on uusi hyvä" -jutun?

Teemu Helle said...

Mä jotenkin ajattelen tuon niin, että tekijä pyrkii tietoisesti epäkonventionaalisiin ratkaisuihin kokoelmassaan ja antaa niille luvan olla sellaisia kuin ovat (ja ottaen huomioon sen, että teos on esikoisteos) eli ts. Kortteinen antaisi itselleen luvan epäonnistua, olla miellyttämättä. Hän ei siis kirjoita kokoelmaa mihinkään tiettyyn "muottiin", sellaiseen jollaisen kokoelman "pitäisi" olla, odotusarvoisesti.
Varmaan tässä pitäisi ottaa kokonaan erilainen asento lukemiseen.

Kieltämättä mullakin on sellainen fiilis, että nykyään lähes kaikesta julkaistusta tulee sellainen Paineella pusketun olo: kokoelmat on "ylihiottuja" jos niin voi sanoa, tai kuten esim. proosassa, jossa särmiä jätetään aika vähän, keskitytään hirveän paljon muotoon ja sisäsiistiyteen.

Epäilen, ettei Kortteisen teos kovin nopeasti ole syntynyt. Jo pelkästään laajuutensa vuoksi.

Teemu Helle said...

Lisähuomiona vielä, että veikkaan Janne Kortteisen lähestyvän "epäonnistumista" nimenomaan jostakin muusta kuin teoksen kirjoittajan vinkkelistä.

Leevi Lehto said...

Henriikka: huomaan että sun argumentissa "viattomuus" vaihtuu "vilpittömyydeksi". Se ei ehkä ole ihan viaton muutos (vilpitön sen sijaan varmasti ;)). Mutta jos kuuntelee, kysymys "Mikä olisi viattomampaa kuin yrittää parhaansa" ei oikeastaan tunnu YHTÄÄN samalta kuin sun kysymys. Mä en ole kukaan sanomaan, mutta luulen että Jannen paatoksessa vilpittömyys olisi vilpin välttämistä eli oikeastaan korkeamman asteista vilpillisyyttä ;)
Tero: hyvä huomio. Mun instinkt on että vaikka molemmissa "oman huonouden" tunnustaminen on keskeistä (ja flarffissa tärkeämpää kuin aina on huomattu), Viinimarjat on radikaalisti eri näkökulmasta (ja eri sukupolvelta) kuin Flarf. En tiedä, mutta mä olin vähän liikuttunut kun honasin, miten lähelle sen elämäntuntoa (tällasta vanhaa sanaa käyttääkseni) Felix Bernstein (sic) tulee noissa kahdessa Youtube-videossa, jotka on nähtävissä äskettäin postattuina yhtäältä mun ja (tärkeämmin) Kirsin FB-seinillä...

Erkka Mykkänen said...

En ole kuin selaillut Kortteisen kirjaa, joten en puhu ns. mistään erityisestä positiosta tässä. Mutta pointeistasi silti:

"En nyt oikein ymmärrä, miten teosta, jonka tekijä tunnustaa olevan [osittain] tarkoituksella 'uskomattoman perseestä', voidaan kutsua 'viattomuuden manifestiksi'."

En oikein näe, miksi ei voisi? Viattomuus olisi tässä siis sitä, että tekijä on katsonut oman keskeneräisyytensä nähtäväksi asetettavana, syystä tai toisesta. En tosiaan näe ristiriitaa. :)

"Oman elämän- ja kirjoittajakokemukseni perusteella epäonnistuminen on mahdollista vain, jos yrittää onnistua."

Näkisin ennemminkin niin, että kirjoitushetkellä kirjoittaja on yrittänytkin onnistua, mutta myöhemmin huomannut epäonnistuneensa. Vilpittömyys olisi siis tässä sitä, että tekijä tuo epäonnistumisensa näkyville, ja tietyssä kontekstissaan se saa ehkä siitä jotain arvoa.

Leevi Lehto said...
This comment has been removed by the author.
Leevi Lehto said...

siis

http://www.youtube.com/watch?v=S2QCSibj6U4

http://www.youtube.com/watch?v=38sHxN6t0yE&feature=related

Leevi Lehto said...

& vielä: oman huonouden tunnustaminen (puheenaolevassa teoksessa) EI OLE sama kuin huonosti kirjoittaminen. Olen eri mieltä Juho Niemisen (ja samaa mieltä Aki Salmelan, HS) kanssa: jos siinä jokin ongelma on, se on, että se on TEKSTINÄ, lähes kaikki meille tajuttavissa olevat kriteeristöt huomioon ottaen, niin LÄPEENSÄ HYVÄÄ. Ei erinomaista (paitsi (monin) paikoin), mutta hyvää. Tämä oli yksi keskeisiä julkaisemispäätöksen lähtökohtia alun alkaen: päästää näkyville, miten paljon PAREMMIN voidaan tehdä kuin mitä huonouden välttämisen estetiikalla saavutetaan. Siihen nähden oli vain paikallaan, että opus kasvoi (muun ohella) toisenlaisen - niin sanoakseni eettisen - huonouden manifestiksi (samalla kun se paisui 70 liuskasta nykyiseen mittaansa: se nopeudesta).

Teemu Helle said...

Leevi pukee sanoiksi ne ajatukset, joita minäkin yritin. Ja nimenomaan hyvä pointti just toi estetiikka, sen välttäminen (jota myös mä olen omissa kokoelmissani harrastanut ja nimenomaan siksi, että vaade siihen on tullut trilogialta, lähtökohdalta itseltään).

Henriikka said...

huh. Joo. Toi viattomuuden muuttuminen vilpittömyydeksi on iso moka. Suht eri kysymys. Sori. Jatkan myöhemmin ;)

Henriikka said...

+ eikä ollut tarkoitus väittää että Kortteisen teos olisi nopeasti syntynyt.

Kimmo K said...

Tää on sinänsä tärkeä ja hyvä keskustelu, mutta se tuli nyt avattua vähän väärällä maaperällä.

Musta Henriikan alunperin esiintuomat pointit ei niinkään liity Kortteiseen (mieluummin vaikenisin ne kuoliaaksi Viinimarjapensaan yhteydessä, jos vain voisin) vaan ntamoon, ja vielä spesifimmin ehkä ntamon ja Poesian välisiin eroihin.

Leeville ja Teemulle nopeasti: olen pääpiirteittäin kanssanne samaa mieltä huonouden ja "perseestäolon" välttämisen ongelmallisuudesta, mutta mä en ole ihan varma, onko kyse loppujen lopuksi estetiikasta. Tai ehkä tarkemmin: redusoituuko käytäntö estetiikkaan? En näe mitään syytä sille, miksei "paskuusmetodilla" tuotettu materiaali voisi tulla paremmaksi samat esteettiset premissit jakavan toimittajan avustamana.

(Kortteisen tapauksessa tämä ei mitä ilmeisimmin ollut tarpeen, minkä takia tietenkin vaikenisin mieluusti koko aiheesta.)

√.S. ¿uoma-aho said...

mua vähän jäi häiritsemään tää ironiatasoilla leikkiminen, siis viitaten myös jannen omaan vastaukseen.

tunnutaan olettavan, että teksti välittäisi jotain intentioita tai "aitoa" "vilpittömyyttä" tai "paskuutta", vaikka mun nähdäkseni kaikki nuo ovat tekstuaalisia paskuuksia, aitouksia ja vilpittömyyksiä, jotka joko syntyvät tai eivät synny sen seurauksena, miten kirjoittaja hallitsee välineensä.

siis ömm. mun lukukokemuksessani tekijän intentio on aika yhdentekevä. sillä on yhtä paljon merkitystä kuin tekijän äidin nimellä. tähän sitten voi kyllä koettaa väittää jotain kaikkialla läsnäolevista valtasuhteista ja sosiaalisista suhteista sun muista; että kaikki ne on kuitenkin mun lukemisessani läsnä. mutta kun ei niitä pysty mitenkään todentamaan tai paikantamaan, joten yhtä vahvasti perusteltuna jumala voi olla mun lukukokemuksessani läsnä.

mitä se tarkoittaa, jos tekijä tulee jälkikäteen opastamaan, mitä siinä kirjassa sanotaan? onko se huomionarvoista?

yksinkertaisesti syntyy jokin tekstuaalinen jatkumo, joka harrastaa lonkeropanoa mun lukemisaktini kanssa tai sitten ei synny.

ehkä tää on vaan turha välitaso ja oon jumissa vielä dekonstruktiossa, jonka te muut ylitätte tosta vaan, kun eihän sillä kuitenkaan mitään tee...

Henriikka said...

Juu, pahoittelen, että tämä keskustelu henkilöityi Kortteiseen.
Ei se ollut tarkoitus, vaikka toki mun moka.

Oikeastaan itseäni kiinnostava kysymys on kaiketi se "estetiikka pro|kontra". Eli että jos teokseen sisällytetään tekijän epäonnistumiset pitäisikö tämä epäonnistuminen kuitenkin estetisoida / poetisoida sillai että lukija ei joudu tuntemaan oloaan turvattomaksi -

olen itse siis ehkä jotenkin varovaisesti pro estetisointi, vaikka tämä saattaakin kuulostaa poliittisesti epäilyttävältä ;)

Siksi että musta tuntuu, että tuo estetisoinnin ele on oikeastaan sama asia kuin kirjallinen keksintö, jonkinlainen äänen antaminen.

Ja korostan, ettei tämä kela liity Kortteisen kirjaan vaan kaikkeen muuhun. Enkä ole varsinaisesti sisäsiistin runouden paras ystävä.

Mikael Brygger said...

Mun on vaikea nähdä tekstiä tai sen tekijää kovin viattomana, jos kirjoittamisen tuloksena on syntynyt kirja – kirjoitettu kaiken lisäksi tällä planeetalla julkaistavaksi. Siinä sivussa tulee aina tehtyä valintoja, jotka heijastavat viattomuutta, eivätkä siis näy tutkassa. Toisin sanoen: meillä kaikilla on oma ekologinen ja tekstuaalinen jalanjäkemme. =)

Pentti Otto Koskinen said...
This comment has been removed by the author.
Pentti Otto Koskinen said...

YLI, OI YLI PERSEEN
Jokaisen tehtävänä on epäonnistua niin kuin kukaan muu ei uskalla.

Teemu Manninen said...

Epäonnistuminen ei ole yksi ja yhteinen.

Amen.

Elina said...

Henriikan alkuperäinen ihmetys "viattomuuden manifestista" on mun mielestä relevantti sikäli, että jos epäonnistuu tai tekee jotain perseestä olevaa nimenomaan tahallaan, eihän se ole silloin viatonta, koska viattomuus tietyssä mielessä olisi mun mielestä sitä, että on tehnyt jotain hyvässä uskossa ja tajuamatta mitä on tekemässä. Toisaalta tietysti viattomuudella voidaan ymmärtää sitä, ettei ole vikoja, jolloin "viattomuuden manifesti" kuulostaa tässä tapauksessa erityisen nurinkuriselta.

Voi olla, että toistan jo aiemmin sanottua, enkä ehkä muutenkaan ymmärrä mistä tässä keskustelussa on kysymys, Kortteisen kirjaakaan en ole lukenut.

Teemu Manninen said...
This comment has been removed by the author.
Teemu Manninen said...

Zazen on maailman vaikeimpia metodeja viattomuuden saavuttamiseksi, ja täysin keinotekoinen. Samoin jooga. Onko joogi tai munkki vähemmän viaton metodinsa tähden, jos saavuttaa nirvanan tai satorin?

Teemu Manninen said...

Latinan sanan innocentia juuri on kieltoprefiksi in- + nocere = tila, asia tai olio joka ei vahingoita eikä loukkaa.

Teemu Manninen said...

Korjaan ylemmän kommentin. Viattomuus ei ole pelkkää syyntakeettomuutta, se voi tarkoittaa myös synnittömyyttä, yksinkertaisuutta, paheettomuutta, lapsellisuutta, keinotekoisuuden puutetta tms.

Ruhtinas Myshkin on viaton, mutta millä tavalla?

Teemu Manninen said...

(Disclaimer: alla olevaa ei ole tarkoitettu kannanotoksi mihinkään muuhun kuin keskusteluun siitä, millaista "epäonnistumisen estetiikka" voisi olla.)

Epäonnistuminen elämässä, työssä tai ihmissuhteissa on varmaan eri asia kuin epäonnistuminen taiteessa, vaikka yksi epäonnistuminen voi johtaa toiseen, ja taiteilijana epäonnistuminen lienee luonteeltaan monimutkainen vyyhti näitä kaikkia.

Epäonnistuminen esteettisenä lähtökohtana tarkoittaisi kuitenkin jotain aivan muuta, jotain formalistista. Sikäli kuin "onnistunut" taiteellinen suorite vastaa tietyn historiallisen hetken suosimia tyylillisiä, sisällöllisiä ja teknisiä vaatimuksia (jotka vaihtelevat sosiaalisten ryhmien sisällä mm. luokan, rodun, sukupuolen ja seksuaalisuuden mukaisesti), epäonnistuminen esteettisenä lähtökohtana tai metodina tarkoittaisi tyylivirheiden (makutottumusten vastainen ilmaisu tms.), materiaalisten ja teknisten virheiden (äänitysnauhan hajoaminen, rikkinäinen pensseli tms.) ja sisällöllisten virheiden (poliittinen epäkorrektius jne.) muodollista kategorisointia, arvottamista ja uudelleentuottamista jostain taiteellisesti merkittävästä, esimerkiksi konseptualistisesta näkökulmasta (Kenneth Goldsmith, glitch-musiikki, flarf).

Tietysti voidaan kuvitella vielä näitäkin abstrahoituneempi epäonnistumisen strategia, joka olisi pyrkimys yhdistää nämä kaikki eräänlaiseksi performanssiksi, jonka viesti voisi ihan hyvin olla, että elämä, niin sosiaalinen kuin taiteellinenkin, on liian tiukkojen sääntöjen sanelemaa, ja ainoastaan epäonnistumalla, luopumalla näiden sääntojen sanelemien päämäärien tavoittelusta, voi saavuttaa vapauden, valaistumisen, tai jonkinlaisen "vilpittömyyden" tai "viattomuuden".

yks Kake said...
This comment has been removed by the author.
yks Kake said...
This comment has been removed by the author.
yks Kake said...

Sori noi deletet tuossa yllä, tänään näppäimistö on tahmassa.

Piti kirjoittamani, että:

En ole ehtinyt tutustua tähän teokseen, mutta Henriikka on oikeilla jäljillä ihmetellessään sitä, että kirjoittaja ensin kertoo kirjan olevan tahallaan perseestä ja sen jälkeen toteaa vain olevansa rehellinen kirjoittaja, joka myöntää rajallisuutensa ja inhimillisyytensä.

Viritelmä on aivan liian inhimillinen. Jos runoioija myöntäisi erehtyväisyytensä, inhimillisyytensä, perseestä-olonsa (copyright: Heidegger) hän ei väittäisi sen olevan tarkoituksellista. Tämä siirto nimittäin viestittää, ettei hän aikuisten oikeasti erehtyisi kirjoittamaan kirjaa, joka on "paikoittain aivan uskomattoman perseestä".

Teemu Manninen said...

Pitäydyn edelleen pelkän diskurssianalyysin tasolla. Jos tarjoilen vaimolleni lasagnea, jonka valmistamisessa koen epäonnistuneeni, ja totean "Sori, mutta tää on ihan perseestä" vaikka lasagne olisikin vilpittömästi rakkaudella valmistettua ja vaimoni mielestä tosi hyvää, kukaan ei varmaan vaatisi minua tuomiolle puheideni ja tekojeni ristiriitaisuudesta. Samalla tavalla, jos kavereiden kesken totean esikoiskokoelmastani Turistina täällä, että "se oli ihan perseestä, ja mä tiesin että se tulis olemaan perseestä, mutta mun mielestä oli parempi tehdä niin kuin tuntui hyvältä ja epäonnistua siinä yrityksessä kuin tehdä jotain säännönmukaisempaa mikä ei tuntunut aidolta", kukaan ei varmaan epäile vilpittömyyttäni.

yks Kake said...

"kukaan ei varmaan vaatisi minua tuomiolle puheideni ja tekojeni ristiriitaisuudesta."

Ei kukaan? Aivan varmasti joku.

Minä annan tuomioni kuitenkin vain blogimerkinnästä, en teoksesta. En siis kommentoi teoksen ja puheiden ristiriitaisuutta vaan ainoastaan puheen ristiriitaisuutta. Blogissaan runoilija selittää höpöjä, vaika teos olisi kuinka loistava tahansa.

Eli diskurssianalyysin tasolla meitsikin menee, mutta erotan diskurssit toisistaan.

Teemu Manninen said...

Edelleen, ei se puhe ole ristiriitaista. Se on ihan tavallista arkipuhetta, ja muun väittäminen on saivartelua.

JN said...

Henriikka,

Hyvä huomio tuo "viattomuuden" ja "vilpittömyyden" erottaminen. Huomaan nyt puhuneeni kahdesta asiasta jossain kohdin ristiin.

Viattomuus on niin vaikeasti määriteltävä käsite, että olen paikoin typistänyt sen merkitystä, jotta ajatuskulkuni ei liikaa rönsyilisi. Myönnän myös että tuollainen valinta on ollut myös johdatteleva, mutta retoriikan taustalla on kuitenkin "viaton erhe", siinä mielessä etten ole tehnyt päätöstä tietoisesti.

- Juho Nieminen

Teemu Helle said...

Etunimikaima tuossa minusta aika hyvin kuvailee "epäonnistumisen" suhteellisuutta.

Edelleen tekee mieli osoitella Janne Koon "epäonnistumista" ja verrata sitä itseeni, sillä mä olen kokenut ihan samaa: kirjoitan, ja saan julkaistuksi kokoelman jonka tiedän olevan muiden (lue: lukijoiden ja runoyhteisön tms) mielestä epäonnistunut. Silti mä olen sen vilpittömänä ja viattomana kirjoittanut. Minusta siinä ei ole mitään ristiriitaista paitsi se, että haluaa saada julki kokoelman jonka tietää jo valmiiksi herättävän jonkin sortin yrmeyttä tai pahennusta: lähtökohta on valmiiksi ristiriitainen verrattuna niihin odotuksiin ja toivomuksiin joita kokee kirjaansa kohtaan yleensä.

Kyse on siis puhtaasta halusta kirjoittaa vastakarvaan kirjoittamattomia sääntöjä, kuten esim. mun toinen kokoelma Kiss ash ja sen miljoonat lauseenvastikkeet ja sotkut, jotka ovat tarkoituksellisia, statementteja, vittuilua, nakuilua, perseen heiluttelua, plus että niillä on keskeinen merkitys koko trilogian kannalta. Ja ainoa reaktio siihen on: "tätä olisi pitänyt ehkä kustannustoimittaa". Ja kuinka huvittavaa tuo onkaan!

Epäonnistuminen kumpuaa siis ulkopuolelta - kirjoittajaa vastaan. Näin kai sitäpaitsi on aika usein, asiassa kuin asiassa. Epäonnistumisen tunne lähtee odotuksista, jotka aika usein on istutettu ulkopuolelta. Tähänhän ntamo on iskenyt: esim. ilman taloudellisia huolia ei ole tarvis asettaa määrätynlaisia odotuksia.

Teemu Helle said...

Tarkennan vielä, että Maaria Pääjärvi kirjoitti blogientryn Luutii-blogissa Kiss ashin vammoista.

yks Kake said...

Teemu M:lle:

Jos lähdemme liikkeelle vaikka siitä, että mitä ristiriita merkitsee (silloinkin kun termiä käytetään arkikielessä), niin saivartelua on nimenomaan se, että selittää ristiriidan pois sillä argumentilla, että se ei ole ristiriita kielessä Xn (ja sinänsä argumentti, että tuo on ”saivartelua” on kyllä äärimmäisen hohhoijaa, jos sille ei esitetä mitään perusteita).

Yksinkertaisinta olisi tässäkin tapauksessa todeta, että kyseessä on ristiriita ja sen jälkeen voisi sitten miettiä onko sillä merkitystä jonkun asian suhteen. Ehkä höpöttely on ihan jees, ehkä se on vain vähän hölmöä, mutta aivan varmasti se on löysä tapa puolustautua kritiikkiä kohtaan.

Miten käy jos mennään siten, että kyseessä ei ole ristiriita ”koska kyseessä on arkikieli” ja katsotaan miten käy? Mitä meidän täytyy silloin ajatella? Meidän täytyy joko ignoroida jompikumpi (tai molemmat) ristiriitaisista väitteistä TAI sitten voimme todeta, että koko juttu on sen verran hölönpölyä, ettei ristiriitoihin kannata kiinnittää huomiota. Tai sitten voimme jopa ajatella, että koko kommentilla ei ole mitään väliä ja ei tehdä tästä nyt numeroa. Mikäs siinä.

Mun analyysini olisi pohjimmiltaan se, että Runoilija reagoi, mutta ei ajatellut kovin pitkälle, ja sen ilon suon hänelle ihan mielelläni. Siitä vaan. Silti kyseessä on ristiriita.

yks Kake said...
This comment has been removed by the author.
yks Kake said...

Anteeksti taas toi deletointi...

Teemu H:lle. Joo, eihän tuossa ole mitään muuta ristiriita kuin blogitekstin sisäinen.

Muista ristiriidoista puhuminen menee ohi blogiteksin ja silloin täytyy yrittää kontekstoida tai mennä kirjoittajan pään sisään psykologin ominaisuudessa.

Samalla päteee kuitenkin myös ristiriidan pois selittämiseen. Se vaatii tekstistin ylittämisen ja johtaa arvioimaan kirjoittajan päänsisäisiä maailmoja.

Ja jos joku väittää että kyseistä runoteosta on luettava (mä en ole sitä lukenut) nimenomaan tekstinä pohtimatta tekijän intentioita, motiiveja tai uskomusmaailmaa yms. niin selittäessään pois blogitekstin ristiraadan hän hyppää tuon blogitekstin suhteen toisenlaiseen näkemykseen sopivasta lukutavasta. Noh, niinkin voi tehdä, mutta on syytä huomata, että lukemisen käytännöt vaihtuvat.

Teemu Manninen said...

Voi Kake, sä oot niin söpö kun sä saivartelet.

yks Kake said...

Teemu Ämmä, jos vielä kerran kehut minua söpöksi, niin ihmiset alkavat puhua "meistä" vaikka tarkoittavat vain sinua tai minua.

Eeva Karhunen said...
This comment has been removed by the author.