Thursday, August 05, 2010

Sanaruno-kommentti

Olin kirjoittamassa todella pitkää kommettia Maaria Pääjärven hienoon ja terävään sanarunoja käsittelevään blogipostaukseen. Painoin vahingossa väärää nappia ja kaikki katosi. Olen nyt niin erilaisten kommervenkkien uuvuttama, etten jaksa kirjoittaa koko ajatuskulkua enää auki. Siksi nopea kommentti asiaan täällä:

1. Sanarunojen suosio internetissä johtuu uskoakseni osittain niiden lyhykäisestä ja lukijaystävällisestä muodosta. Kirjallinen ilmaisu pyrkii sopeutumaan nettiympäristöön ja tuottamaan sellaisia muotoja, joita on ruudulta miellyttävää lukea. vrt. Kristian Blombergin T&S:n 2000-luvun poetiikkapakki-kirjoitukseen lanseeraama käsite blogirunous http://www.tulijasavu.net/2010/03/2000-luvun-runous/.

2. Kysymykseen siitä, onko runoilijaksi tunnustetulla, "runoilijana esiintyvällä" henkilöllä oikeutta vedota harrasteluun sanarunoja kirjoittaessaan:

Itse koen, että julkisen ja yksityisen rajan kaikkinaisen hämärtymisen myötä myös se mikä on julkista, tai erityisesti julkaisemista on muuttunut. En esimerkiksi koe, että blogissani tapahtuva kirjoittaminen (tai tiettyjen kirjoittamiseen liittyvien prosessien esittäminen julkisesti) olisi varsinaisesti julkaisemista tai että blogini lopulta olisi edes varsinaisesti julkinen paikka. Kyse on usein pikemminkin erilaisten runouteen liittyvien minikokeiden puolijulkisesta ylläpitämisestä, siis enemmänkin ajattelun esittämisestä kuin runollisten valmisteiden julkaisemisesta.

Henkilökohtaisesti minusta tuntuu tärkeältä olla pitämättä blogissa kirjallista laatua, oivaltavuutta tai edes hauskuutta postaamisen kriteerinä. Analogisella tavoin kuin luova kirjoittaminen muutenkin jollain lailla elää epäonnistumisen mahdollisuudesta ja riman alituksista, minusta tuntuu olennaiselta viedä blogissa tapahtuvaa sanaleikittelyä toistuvasti yhdentekevän rajamaille. En osaa vielä sanoa, mitä tuosta yhdentekevyydestä ja ei minkään sanomisesta oikein etsin, vaiko pelkästään ulospääsyä runoilija-leimalla sertifioidusta kirjoittamisesta.
-

20 comments:

Teemu Manninen said...

Hyvin argumentoitu, mutta tämä ei ehkä vielä vastaa siihen kysymykseen, joka minua kiinnostaa eniten: onko näitä "sumeita" julkaisuja myös oikeus kritisoida julkisesti julkaistuina teoksina*? Vai tarkoittaako runoilijan vetäytyminen bloginpitäjän roolin taakse sitä, ettei hänen kirjoituksiaan voi enää samalla tavalla arvioida? Pitäisikö niihin suhtautua varauksellisemmin, hieman samoin kuin käsikirjoituksiin tai jopa pelkkiin luonnoksiin? Mikä on julkaistun luonnoksen status esteettisenä objektina?

*Teos = mikä tahansa jollain alustalla julkaistu teksti tai muu esteettisesti koettavaksi tarkoitettu.

Teemu Manninen said...

Mun, Vesan, Harryn ja Kristianin blogeissahan on usein keskusteltu aika yksityiskohtaisestikin joidenkin ensimmäisten luonnosten toimivuudesta. Vesa on ainakin usein toimittanut runojaan blogissaan palautteen perusteella eteenpäin. Nämä kokemukset taustalla olen miettinyt sitä, miksi minimalismimuoti on johtanut tilanteeseen, jossa keskustelu näissä blogeissa tekemisten mielekkyydestä on lähes olematonta. Vai onko kyse vain siitä, että minimalisteilla ei ole samanlaista yhteisöä?

Jouni Kemppi said...

En esimerkiksi koe, että blogissani tapahtuva kirjoittaminen (tai tiettyjen kirjoittamiseen liittyvien prosessien esittäminen julkisesti) olisi varsinaisesti julkaisemista tai että blogini lopulta olisi edes varsinaisesti julkinen paikka.

En olisi tuota paremmin osannut sanoa.

Sellainen omakohtainen lisäys, että koen kollektiiviblogien (Kuten esim. foffof) olevan lähempänä "oikeita" julkaisuja. Kynnys teosten julkaisemiseen niissä on huomattavasti korkeampi kuin omissa blogeissani.

Henriikka said...

Musta toi luonnosten/postausten/runojen toimivuudesta keskustelu on vähän eri asia kuin julkisesti julkaistujen teosten kritisointi. Ts. se harryn, kristianin ja sun blogeissa tapahtunut kritisointihan on luonteeltaan ateljeekriitikkoutta eikä kirjallisuuskritiikkiä, eikö?
Ateljeekritiikillä ja institutionaalisella kritiikillä on mun mielestäni kuitenkin aika erilaiset käyttötarkoitukset ja soveltuvuusalat.

Jostain syystä (liekö johtunut siitä, että kirjoitin alkuun niin harvakseltaan) ihan muutamaan yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta kukaan ei ole koskaan antanut mulle varsinaista palautetta mun blogiteksteistä ( harry tosin käy välillä merkkaamassa mitkä sen mielestä toimii;), eli olen ainakin itse jäänyt tämän ateljeekritiikoinnin ulkopuolelle alkuaankin. (myös sanakirja-blogissa, joka kuitenkin selvästi oli käsikirjoitusmainen)

Kyse voi olla myös siitä, että mulle on kehittynyt jokin sellainen umpinainen blogipuhetapa/ muistiinmerkitsemistapa, ts. että en yleensä sano asioita suoraan omalla äänelläni vaan esitän ne jotenkin viitteellisesti. Siksi keskutelu ja ateljeekritiikkikin voipi olla hankalaa?

Tää merkitsemisentapa saa ehkä aikaan sen, että tietyömaa tuntuu elävän jollain tapaa omaa autistista elämäänsä. Se on siis mun mielessä kokonaisuudessaan jollain tapaa teosmainen / sinne päin, ja siinä mielessä sitä voitaisiin myös teoksena kirjallisuuskritisoida, jos tällaiseen olisi tahtoa.

Vaikka itse joskus taisin peräänkuuluttaa blogien "kirjallisuuskritisointia", näen siinä kyllä tällä hetkellä enemmänkin ongelmia. Esimerkiksi blogikirjoittamiseen kuuluva jatkuva keskeneräisyys on kyllä asia, joka kritiikin pitäisi ottaa jollain lailla huomioon. Milloin blogiteos on valmis ottamaan vastaan kritiikkiä?

Mut taisin vastata vähän ohi, kun puhuin lähinnä omista blogeistani ja ylipäätään blogien kritisoimisesta. Mutta sun keskeisimpänä huolena taitaa olla se, että netissä tapahtuva tekeillä olevien runojen editointi tuntuu jotenkin näivettyvän tän sanarunotrendin myötä. Saattaa olla kyllä ihan aiheellinen huoli, vaikka toisaalta sanarunot (kuten monesti on sanottu) kutsuvat sellaiseen runon (?!!!) kommentointiin toisella runolla, eli eräänlaiseen yhdessä kirjoittamiseen.

Henriikka said...

Edellinen siis vastauksena Teemulle, (kirjoitettiin Jouni nähtävästi samaan aikaan). Allekirjoitan Jouni täsmälleen tuon huomiosi siitä, että kollektiiviblogit on enemmän julkaisuja.

Samaan aikaan huomaan puhuneeni melko ristiriitaisia mitä tulee blogini teosmaisuuteen. Kai mun siis on pakko tietyllä tapaa ehkä hiukkasen varovasti myöntää, että omassa tapauksessa rimanalitittaminen jollain tapaa on osa blogin estetiikkaa, jota on siis myös oikeus kritisoida. (tätä myönnytystä en kyllä ois halunnut näin suorasanaisesti tehdä, koska tavallaan astun tässä kriitikon alueelle)

Henriikka said...

ja puhun edelleenkin vain itsestäni. Puhukoot muut omista itsistään. :)

Teemu Manninen said...

Lyhyt huomio: jos painojulkaisun ja yksityisen luonnoksen välissä on blogijulkaisu, joka ei ole kumpaakaan, on siihen mahduttava myös kritiikkiä, joka ei ole institutionaalista mutta ei ateljeekritiikkiäkään. Ehkä tämän kritiikin muotoa myös tässä, paraikaa, koitetaan virittää oikealle taajuudelle?

Henriikka said...

Ehkä tässä on juuri siitä kyse. Kyllä. Blogikritiikin teorian luonnostelusta.

Teemu Manninen said...

Tai käytännön. :)

Karri Kokko said...

"Oikea" viritys alkaa olla löytymässä, ja hyvä niin!

Jouni Kemppi said...

Minua on aina ihmetyttänyt kritiikin, ateljeekritiikin ja ylipäätään kommentoinnin puute runoilijoiden blogeihin/-issa.

Itse asiassa osasyy siihen että oma pääblogini toimittaa nykyisin lähinnä roskakorin¹ virkaa johtuu osin siitä, että kyllästyin kommentoinnin puutteeseen. Paskaakos sitä pukuun pukeutumaan kun vetää kalsarikännejä?

¹ Julkaisen blogissa kaiken mistä en tiedä heitänkö pois vai säilytänkö.

yks Kake said...

En esimerkiksi koe, että blogissani tapahtuva kirjoittaminen (tai tiettyjen kirjoittamiseen liittyvien prosessien esittäminen julkisesti) olisi varsinaisesti julkaisemista tai että blogini lopulta olisi edes varsinaisesti julkinen paikka.

Tietenkin blogi on julkinen paikka, julkisempi kuin kaupan hyllyltä maksua vastaan luettavaksi saatavat kirjat.

Se, että minä ja kenties joku muukin julkaisemme blogeissamme rimanalituksia, suttua ja töhryä ei muuta tätä seikkaa miksikään. Me vain julkaisemme välillä sontaa. Miksi tätä ei voi avoimesti myöntää? Ei meidän tarvitse aina olla erinomaisia.

Henriikka said...

Kake, voisitko kirjoittaa auki tuon "totta kai"si? Toisin sanoen kertoa, miten määrittelet julkisen paikan / julkaisemisen.

Teemu Helle said...

Anteeksi häiriö (jos täältä periferian puskista saa huudella), mutta on tämä sikäli julkinen paikka, koska mä olen täällä kommentoimassa sitä, että tämä on julkinen paikka.

yks Kake said...

"julkisella" tarkoitan sitä, että jokin on yleisesti saatavilla, luettavissa tms. tämän blogin lukijakuntaa ei ole rajoitettu mitenkään, joten tässä mielessä se on julkisempi kuin esim. kirjat, joiden lukemiseksi täytyy pulittaa euroja. veikkaanpa, että tälläkin blogilla on vähintään satoja lukijoita kuukausittain, kenties puhtaan tuhannesta, kahdesta.

"julkaisemisella" tarkoitan julkiseksi tekemistä. siis sitä, että saattaa jonkin jutun yleisesti nautittavaksi, kärsittäväksi, luettavaksi, todettavaksi, koettavaksi...

Henriikka said...

Niin, ehkä mä ajattelen että mun blogi on vähän niin kuin mun maapläntti jossain syrjäisessä metsässä. (tai sitä se oli ennen tätä sanarunokeskustelua). Sinne saa periaatteessa tulla kuka tahansa jos sattuu löytämään, mutta ainakin aikaisemmin oli aika harvinaista, että siellä kukaan kävi, kun eihän sinne ollut edes kunnollista tietä. (esim. blogissa julkaistuja runoja ei löytänyt googlen avulla) Ja jos musta alkaa tuntua, mä voisin vaikka samantien tehdä tästä maapaikasta yksityisalueen tai sallia sinne pääsyn vain omille tuttavilleni. Toisaalta, mulla ei ole sellaisia haluja vaan tuntuu kivalta, kun ihmisiä käyn täällä kylässä ja jättämässä jälkiään. En kuitenkaan erityisemmin mainosta postauksiani esim. facebookissa tai muulla tavoin etsi maksimaalista julkisuusarvoa niille.

Eli toisin sanoen, esimerkiksi kahvilat eivät kai varsinaisesti ole julkisia paikkoja, vaikka kaikki maksavat asiakkaat saavatkin kahville tulla. Jos taas kahvilassa järjestetään jokin julkinen tilaisuus, tila on tuon tilaisuuden ajan julkinen. Vastaavalla tavalla blogin julkisuus on viime kädessä blogin pitäjän määriteltävissä, eikä julkisuuden asteeseen vaikuta ainoastaan se onko blogi julkinen vai ei vaan myös se, miten moneen paikkaan blogi on linkattu, millaisia tekstejä siellä julkistetaan, sallitaanko kommentit, yms yms.

yks Kake said...

Jos julkisesta tehdään yksityinen rajaamalla kävijät, lukijat tms. niin silloin se ei enää ole julkinen vaan yksityinen.

Jos lähdemme siitä, että jonkun oikeus rajoittaa kävijöitä, lukijoita, keskustelijoita tekee paikasta tai asiasta yksityisen, niin käytännössä mikään ei ole julkista, varsinkaan "julkista keskustelua" ei ole tällöin olemassa.

Blogin mahdollinen 'julkisuus' ei noudata sen pitäjän intentioita, ajatuksia tai toiveita vaan (jossain määrin) hänen toimenpiteitään pyrkimystensä ajamiseksi.

Julkisuus statuksena ja julkisuusarvo tai se kuinka paljon joku saa julkisuutta siinä mielessä, että näkyy lööpeissä tms. ovat eri asioita. Esim. tila voi olla julkinen vaikka siellä ei kävisi ketään. Toisaalta tila voi olla yksityinen, vaikka se olisi joka päivä Iltiksen lööpissä.

Tämä blogi on kaikkien saavutettavissa ja sitä mainostetaankin erinäisillä muilla saitella, joten ajatus siitä, ettei se olisi julkinen tuntuu hieman omituiselta. Mutta, kuten itsekin toteat, voit tehdä tästä ei-julkisen, yksityisen jos niin haluat.

Juridisessa mielessähän asia on hyvin yksinkertainen: joudut vastaamaan postauksistasi juuri sen vuoksi, että esität ne julkisesti.

Ja viimeiseksi on sanottava, että julkisuudessa on tietenkin aste-eroja. Ei ole niin, että on olemassa vain täysin julkinen tai täysin yksityinen tila.

yks Kake said...

... ja mitä kahviloihin, ravintoloihin tai vaikka kauppakeskuksiin tulee, niin ne ovat julkisia paikkoja , vaikka ne voivatkin tietyissä rajoissa säädellä ihmisten toimintaa siellä.

Pauliina Haasjoki said...

Ajattelin samaa (ehkä itsestäänselvää) kahvilavertausta kuin Henriikkakin, kun mietin runoblogien julkisuutta tai yksityisyyttä. Netillä on maantieteensä. Kirjoituksen massa ja päivittymisen volyymi vastaavat hälyä tai välimatkaa, jonka vuoksi kaikki eivät kuule "kahvilan" kaikkia keskusteluja kaiken aikaa. Jonkin keskustelun ympärille kerääntynyt ihmismassa tietysti aiheuttaa gravitaatiota, ja huomattavuus nousee; myös sattumalla ja yhteensattumalla on aina vaikutusta. Puolijulkisuus ja yhteisöllisyys blogijulkaisemisen erityisyyksinä ovat varmaankin näiden maasto-asioiden ymmärtämistä. Yksi ero kuitenkin on: keskustelusta jäävä jälki, sen pysyvyys ja siteerattavuus, ennennäkemätön helppous sen välittämisessä uusille katsojille. Tätä asiaintilaa ei vastaa mikään asiaintila fyysisissä ympäristöissä tai fyysisessä julkaisemisessa, se on sikäli uusi.

Nanonen (.blogspot.com) herättää minussa ilahdusta. Tällainenkin yhteistyön muoto on ehtinyt syntyä. Leikkisää ja avointa. Sanarunon helppous synnyttää itselleen sopivan julkaisualustan, siinä näkyy juuri se aktiivisuus (kommentointi, lörpöttely, hypoteettisuuksien testailu ja seuraaminen, vitsailu, metatasot), jota tällainen puuha ihmisissä herättää. Vähän kuin katselisi kavereita ja heidän kavereitaan pelaamassa jalkapalloa puistossa, mutta siten, että on keksitty tapa tallentaa ja käsitellä pelaajien ja jalkapallon liikeratoja instant-taiteeksi. Miksen pelaa itse... laiskottaa, ja jotenkin vähän pelkään palloa. Mutta tekisi mieli joskus koettaa.

Teemu Manninen said...

Hieno vertaus, Pauliina!