Tänään klo 19.28 aloin tarkkailla ja pitää kirjaa ankarasti, valppaasti, herpaantumatta,
silmä kovana, tauotta ja pitkäjänteisesti.

Friedrich Von.

Friedrich Ohne.

GENUSSE.

"

REINEN, BESTIMMTEN UND IMMERGLEICHEN

PUHTAAN, MÄÄRÄTYN JA AINA SAMAN

Ihmeellisyyksiä ja kimmellyksiä olen vailla, tallustellessani näillä mailla,
mutta ei se mitään, länteen itään, kun ihminen vaeltaa täällä maan päällä niin
jossain vaiheessa tämä tällainen loppuu ja silloinpa
ihmeellisyys alkaa ja hoppuu.

kaavekuva

П=3

-ta

luo-

vuo-

-da

Hamsterdam

"Syntymään sisältyvä uusi alku voi vaikuttaa maailmassa vain,
koska tulokkaalla on kyky aloittaa jotakin todella uutta. Tässä
aloitekyvyn merkityksessä toiminnan ja siten myös syntyväisyyden
elementti on olennainen osa kaikkia ihmisen aktiviteetteja. Ja koska
toiminta on poliittinen aktiviteetti par excellence, syntyväisyys,
ei kuolevaisuus, on kenties poliittisen ajattelun – erotettuna metafyysisestä –
keskeisin kategoria." – Hannah Arendt: Vita activa. Vastapaino, 2002.

Bubsille

I love you Bubs! The way you walk.
The way you are. I wish you all the best.
And I wish you could get better. Love!

""

" lennokkuudesta, johon pelkkä himo kykeni "

" viipymättä kohteiden parissa, joihin jalostettu

tunne niin mielellään ottaa etäisyyttä"

" hän

riisuu ruumiin kaikelta käsittelemältään

ja kyetä jälleen puhdistautumaan taiteen turmelluksilta

tässä luotettavassa peilissä"

eher 1. aik (a) muonoin,

"das energische Prinzip"

Hyvää kevättä!

Istuimme eilen Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan penkillä pienen lammen rannalla runoilija Harry Salmenniemen kanssa. Harry keimaili ja minä puhuin rumia: mutatis mutandis: minä keimailin ja Harry puhui rumia. Kyllä luonto on kaunis, sanoi Harry. Kyllä luonto on kaunis kun se viherjöi, vastasi peipponen koivun oksalta. Maailman tilasta tai yhteiskunnallisista epäkohdista emme puhuneet laisinkaan, koska mitäpä sellaisista asioista Kaisaniemessä pienen lammen rannalla puhumaan. Laadimme kuitenkin ohimennen pienen listan parannettavista asioista. Minä yhä kiihtyvämpänä blogikirjoittajana lupasin julkaista listan heti tänään. Täällä se saa vaikutusta aikaan:

1. Kuluttamista pitää vähentää.
2. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tinkiä elintasosta.

ja niin sinusta tuli todellisuuden kannattaja.

”Teos, joka raukeaa

tyhjiin, kun sen manipulaation keinot on paljastettu” [1]

Jos puutarhuri on hukannut saksensa, ja silti hänen henkensä mekaaninen käsi jatkaa rönsyjen hysteeristä lisäämistä, missä vaiheessa kirjoitus kuin ylikasteltu juoru alkaa kuolla pystyyn, niin kuin harventamattoman syreenin oksat kuolevat elävässä puussa?

Jos lukija kuin tutkimusmatkailija, samooja, viikatemies vielä pääsee tunkeutumaan tuohon pusikkoon, kuinka kauan hän siellä pysyy? Kuinka kauan hän siellä pysyy ihmisenä? Kuinka kauan hän pysyy muuttumatta rikkaruohoksi tai roskapuuksi?




__________________________________________________________________

[1] Martti-Tapio Kuuskoski &

Laura Lindtstedt: ”Taiteen

uudelleensynnyn manifesti”.

Filmihullu 1/06. [2]

Mainittakoon myös runossa oleva tyylilaina Harrylta.

[3] Friedrich Hölderlin: "Hälfte des Lebens".

Reclamin keltaisen pikku-Hölderlin

koottujen takakannessa on runo,

jossa käytetään riimejä mitä kipeimmin ja

puhuttelevimmin juuri siksi,

että niiden poissaolo ja odotus.

Liityen vielä kerran viime viikon

Ahmatova-tilaisuudessa hienoi-

sesti käytyyn keskusteluun siitä kan-

deeko/ pitääkö kääntää alun

perin riimillistä ja mittaan

kirjoitettua runoa mitalliseksi ja

loppusoinnulliseksi. (liittyen Brodskin

esseeseen venäläisen runouden kääntämisestä)

Marja-Leena Mikkola oli ratkaissut

ongelman käyttämällä loppusointuja

silloin, kun se on vaan ollut

mahdollista ja imitoimalla rytmiä

ei mittaa, en ihan tiedä, hieman nuo

loppusoinnut luovat sellaista luettelo-

maisuutta paikoin [5]. En ymmärrä

miksi keskustelu mitallisuuksista

aina jumittuu tuohon soinnutteluun.

Mallinen kirjoittaa Venäjän runouden

loppusoinnuista: " Loppusointu on

yhä suuren yleisön runouden fetissi.

Kriitikko Arkadi Stypelj siteeraa Puskinia

vuodelta 1834: [...] ´Venäjässä on liian vähän loppusointuja.

Yksi vetää mukanaan toisen. "Huokaa"

raahaa mukanaa "tuokaa". Ketä ei ole

kyllästyttänyt "veen-teen". jne."

[4] Vaikutelma soinnuttelusta on

hypnotisoiva, siis manipuloiva,

sanoo Stypelj. Vapaamittainen

runo taas pakottaa runoilijan

voittamaan lukijan raittiin

ajatuksellisen luottamuksen.

Mitallinen runo paljastuu retoriikaksi

– sen hylkääminen suuntaa tekstin

retoriikasta ajatukseen." Kuten

tunnettua, venäläisessä

runoudessa suositaan edelleen

loppusointuja. Suomalaiseenkin

runoon ne ovat runousmaailman

suhdannevaihteluiden myötä

taas pikkuhiljaa tulossa takaisin.

Ainakaan ei ole niin, että

suomenkielen soinnut olisi käytetty

tyhjiin kuten on tavattu toistella.

Sen osoittaa esim.

Kristianin mitä mestarillisin aloitussiirto.

Riimittely yhdistettynä proosarunomuotoon

yhdistettynä shakkiin on kuin matkisi

sotilasylempänsä ilmeitä aina kun tämän silmä välttää.

Kuten Mallinen, tällä kertaa Mihail Kuzminia referoiden toteaa

"mitallinen runo on [...] lähinnä sotilaallinen runo. On korpraali-,

kersantti-, majuri-, ja kenraalirunoja. Vapaamittainen

kirjoittaa taas vastaa arvoltaa sotamiestä tai sotilaskarkuria."

[4] Toisaalta, eivätkö loppusoinnut soinnut

alkusoinnut säkeen sisäiset musikaalisuudet

ole enemmänkin naisellisia helliviä ja pehmeitä eleitä kuin miehekkäitä marssiaskeleita?

[4] Jukka Mallinen: "Venäjän runous viimeisellä rannalla".

Teoksessa: Varastettua ilmaa. Vapaita esseitä Venäjästä.

Savukeidas, 2008. Sivulla 226 on tärkeää puhetta riimistä!

[5] Anna Ahmatova: Valitut runot. suom. Marja-Leena Mikkola. Tammi, 2008.

"[...] ".

harjoitus takaovella

Meidän takaovella kävi kerran enkeli. Minä olin silloin jo nukkumassa, mutta äiti oli hereillä. Äiti kuuli koputusta ja ihmetteli, että kuka kumma siellä tähän aikaa kolisee, ja meni sitten avaamaan oven. Ei äiti kertonut, miltä enkeli näytti tai mitä asiaa tällä oli, mutta minä olen päätellyt, että enkeli oli valkoinen ja häikäisevä. Ja vähän patterimainen, sillä äiti sanoi myöhemmin, että hänelle tuli lämmin olo.

En ole varma oliko enkelillä siipiä. Omasta kokemuksesta tiesin, ettei lentämiseen siipiä tarvita. Minulla oli tapana lennellä ympäri kylänraittia käsiä heilutellen. Kylän nimi oli Perkele, se sijaitsi lähellä Summan tehtaita. Lentoon lähteäkseen piti nousta itseään napaan olevalle kivelle. Sitten hypätä ja sitten vaan lentää. Ei missään korkealla kattojen yläpuolella vaan ihan hiekkatien tuntumassa, niin matalalla ettei putoaminen edes sattuisi.

Muutama päivä enkelin vierailun jälkeen minulle sattui hieno juttu. Olin melkein joka ilta sillä viikolla pyytänyt iltarukouksessa mansikkapurkkaa. Yhtenä aamuna leikin etsivää takaoven edessä, ja juuri silloin silmiini osui vaaleanpunainen purkka! Se oli täsmälleen oikean värinen, vaikkei se enää maistunutkaan miltään. Enkeli oli varmaan sylkäissyt sen suustaan ennen kuin koputti oveen. Laitoin purkan suuhun. Puhalsin ilmoille pallon.

Kauempana, valtatien takana, oli soramonttu. Lensimme Sannan kanssa sinne melkein joka päivä leikkimään karhuja. Eräänä päivänä montun pohjalle ilmestyi kivinen vuode ja vuoteen päälle oranssi viltti, joka muistutti kovasti vierashuoneen sängyn päälle olevaa vilttiä. Sitten isä muutti montun pohjalle nukkumaan. Luulen että se johtui kuorsauksesta, äiti aina sanoi että isä kuorsasi liikaa. Kuorsaus ei kuuluisi montun pohjalta. Samalla kun rakensimme pesiä rinteeseen katselimme, kuinka isä makasi kivipaassin päällä. Hän oli hieno kuin kuningas. Hän oli hyvin arvokas ja hievahtamaton.

...

Parane pian

.

Parse error <3> sping

Eilen oli kai sitten viimeinen opetuspäiväni Lärkanissa. Helpotuksen ja hienoisen nostalgian huokaus! Nyt on sitten aikaa olla "vapaana kirjoittajana" eli horista päivät pitkät sekavia esimerkiksi kokeellisuudesta.

Pitäjänmäen ja Kannelmäen välisen pyörätien pielellä leskenlehden tynkä, tai ei siis tynkä vaan se mikä tunkeutuu maasta ylös. Leskenlehden tunku: =alku. Ja kun kellon siirtyminen siirsi myös iltaa eteenpäin valo tuntuu samalta kuin kun on kantanut koko päivän 20 kiloista rinkkaa (= 17 kg) ja laskee sen sitten iltasella majapaikalle tullessaan alas. Ihan kuin painovoima olisi yhtäkkiä pantu pienemmälle. On niin helppoa, mutta jotenkin hiukan erikoista.

kun= när
kuin= som, liksom