Friday, October 31, 2008

Kielen vapautus

(Kritiikki)kokeilu. Silja Järventausta: Liputettu päivä.


Kritiikki alkaa runon vielä käydessä. / Yhdellä tavoin parhaimmat
runot saavat lukijan kirjoittamaan. Tämä kirja tekee sen:
se sysää runoon höperöin irtonaisin lausein ja
syntyy uutta runonkaltaisuutta:
Mikä tahansa lause kelpaa siteerattavaksi: "Tärkeää oli kolmi-
ulotteinen maailma"

1. Saat minut puhuttelemaan kovalla äänellä asuntoa, jolle
jonkinlainen vähimmäismäärä järjestystä olisi hyvä säilyttää/
että matot olisivat korkeintaan vaakatasossa paikoiltaan.
Että edes ilmansuunnat olisivat suunniltaan.
Ettei
sohvaan sopisi ryntäys.

[matot ovat alkaneet elää levitettyjen käärmeiden elämää,
Jos teet tämän myönnytyksen se lumpsahtaa ihmeen vaivatta vatsalaukkuun.]


2.
Mutta on myös elämää olla oman itsensä poikkileikkaus, siipimäinen




3. Tai puistellen.



4. Saattaa olla, että olen täysin menettänyt arvostelukykyni, koska
liian suureksi jäänyt käsite [nimeltä kutsumaton] kiteyttää
ajatukseni ja
tuntemukseni tultuaan pienemmäksi
runojesi jälkeen, jonottaessaan lippuja



5. hän on rakastunut molempiin heistä: hän on rakastunut innolla
kahteen suuntaan: miten hän nyökkää ja taipuu, odottaa
onnenkoukkuja, siitä näkee että hän on rakastunut etelään,
hän on viistosti ja oikealle:
hänen ilkikurisesta leikkimielisestä
ihastuksestaan tököttää pieniä piikkejä
[näinkö sanoisit?]: he puhuvat aika vähän



6. hiljaa ! he ovat kummituksia.



7. He ovat olleet kummituksina pari vuotta,
ja vaikka hyvin pääsevät seinien läpi lipumaan he eivät pääse karkuun tätä ullakkoa



8. harmaa naisen häivähdys vetää elävää merilevän liehuntaa puoleensa



9. "Hän on osittain tuhatjalkainen."


~~


10. Sitten luikertelee juoru, on janoinen ja nälätön, syö kaiken mullan, samoin
kuin minä seuraavaksi syön suihini tämän polun,
joka pidättelee minua putoamasta hyvällä tavalla




11. Olipa kerran kysymys, ja siihen kysymykseen olen jättänyt
vastaamisen päälle, se on meluinen vastaamaan jättäminen,
joka edeltää puheenvuoroa. (se on aloittelija joka ei pidä lopettelijasta:
"Hän saa tehdä niin.")



12. ja taas minä unohdan sen. Minä olen ollut edestä kiva
tuntemattomalle,
joka heittelee minua tikoilla valtameren tuolta
puolelta [näinkö sen sanoisit?]. Tähän tapaan kurisesti sinä hassusti
vähän sanoisit. [vai menenkö tässä sekaisin kanssasi?]



13. Huominen on ohittamaton.



14. Seuraavana päivänä aloitin urani kivana, se oli sateen rouhima oja
maassa, mutta sitten alkoivat kivahdukset loppua, ei kukaan ehdi joka
paikassa laulaa samaa virttä ilmassa olevissa vietereissä suhishevien
ziljardien yritysten päästä jotakuta lähemmäksi virka-asioiden puitteissa kanssa



15. kielesi on nyhtämistä irti olioista joihin he ovat liimaantuneet.
Heidän liimapintansa ottaa kiinni perinteisestä mattotelineestä. Heitä on vaikea
saada ihan kokonaan irti, ja oliosta jää jämiä sanoihin: olioissa on kirjaimellisia
osuuksia, on ihme millainen valo heijastuu aasta rantaan ja iissä sinertää
kaitaluinen, viluinen, uiskenteleva lapsi jonka pitää tulla pois vedestä kuivattelemaan


16. Pakastepurkit ja olohousut. Keritsimet ja jalakset. Jokin tupsahtava
energianlähde (muuntaja, voimalaitos, saapas, hiippakenkä vai mikä se on).



17. On olemassa lisää välimerkkejä, ja virkkeet ovat niin reippaita (ehkä
liian reippaita) (kuin tädit), kenen laahukset tästä puuttuu?



18. Ja siitä sitten alkoi tämä valehtelu tuntemattomille, jonka
aikana he nuutuivat lunastamattomien lupausten edessä, mutta he vain
vahingossa tipahtelivat käsistäni kuin sateenvarjot, minä unohtelin
tuntemattomuuksia julkisiin paikkoihin ja suuri osa yhteiskunnasta
oli yllättävässä kaunassa minuun päin.




19. Puhuja on tätilapsi.
Hän on pöydän alla pahan teossa ~ hän pahoittelee pöydän alaisuuden.



20. "Minä olen hänen oma pieni selityksensä."


21. Harmaat ovat sitä mikä alkoi lukiessa kirjoittautua, mustat enemmän
silti epäsuoraa keskustelua teoksen kanssa.

2 comments:

Senja said...

Hyvä Hemppu!!

Henriikka said...

Kiittos, mitä kuuluu?