Tuesday, April 08, 2008

harjoitus takaovella


Meidän takaovella kävi kerran enkeli. Minä olin silloin jo nukkumassa, mutta äiti oli hereillä. Äiti kuuli koputusta ja ihmetteli, että kuka kumma siellä tähän aikaa kolisee, ja meni sitten avaamaan oven. Ei äiti kertonut, miltä enkeli näytti tai mitä asiaa tällä oli, mutta minä olen päätellyt, että enkeli oli valkoinen ja häikäisevä. Ja vähän patterimainen, sillä äiti sanoi myöhemmin, että hänelle tuli lämmin olo.


En ole varma oliko enkelillä siipiä. Omasta kokemuksesta tiesin, ettei lentämiseen siipiä tarvita. Minulla oli tapana lennellä ympäri kylänraittia käsiä heilutellen. Kylän nimi oli Perkele, se sijaitsi lähellä Summan tehtaita. Lentoon lähteäkseen piti nousta itseään napaan olevalle kivelle. Sitten hypätä ja sitten vaan lentää. Ei missään korkealla kattojen yläpuolella vaan ihan hiekkatien tuntumassa, niin matalalla ettei putoaminen edes sattuisi.

Muutama päivä enkelin vierailun jälkeen minulle sattui hieno juttu. Olin melkein joka ilta sillä viikolla pyytänyt iltarukouksessa mansikkapurkkaa. Yhtenä aamuna leikin etsivää takaoven edessä, ja juuri silloin silmiini osui vaaleanpunainen purkka! Se oli täsmälleen oikean värinen, vaikkei se enää maistunutkaan miltään. Enkeli oli varmaan sylkäissyt sen suustaan ennen kuin koputti oveen. Laitoin purkan suuhun. Puhalsin ilmoille pallon.

Kauempana, valtatien takana, oli soramonttu. Lensimme Sannan kanssa sinne melkein joka päivä leikkimään karhuja. Eräänä päivänä montun pohjalle ilmestyi kivinen vuode ja vuoteen päälle oranssi viltti, joka muistutti kovasti vierashuoneen sängyn päälle olevaa vilttiä. Sitten isä muutti montun pohjalle nukkumaan. Luulen että se johtui kuorsauksesta, äiti aina sanoi että isä kuorsasi liikaa. Kuorsaus ei kuuluisi montun pohjalta. Samalla kun rakensimme pesiä rinteeseen katselimme, kuinka isä makasi kivipaassin päällä. Hän oli hieno kuin kuningas. Hän oli hyvin arvokas ja hievahtamaton.

2 comments:

kristian said...

1. Ihana ja ilmeikäs teksti ! Suloista on erityiseseti kuinka kömpelöimällä proosakerronnan rakenteita ne vapautuvatkin tehtävästään, saavat kielen lentämään notkeasti kuin kenkä.

2. Vaan Fragonradin maalaus on puhetapaan rinnastettuna hieman suuta muikistava: siinähän tyttönen keinuu kahden miehen välissä ja näistä vasemalla etualalla rötköttelevällä on kelpo näkymät räätälin taidonnäytteiden ohitse, aikana jolloin taidehistorioitsijoiden mukaan oli muotia kuljeksia nimettömiä vailla... Ja kun noita nimekkäitä ei ollut, tekstisi otsikointi saattaa herättää ajatuksen.

Henriikka said...

1. kiitos:) Taitaa olla niin että tuosta kerronnan kömpelöittämisestä alkaa tulla jo jonkinmoinen maneeri... Tehnyt liikaa "etsi tekstistä 17 virhettä ja korjaa ne paremmalle suomelle harjoituksia ...
2) Jopas mielikuvat juoksevat nopsaan: Tää on kai tätä näennäistabu-osastoa joka pilkistää jokaisen tekstin takaa ...