Friday, December 16, 2005

Kukas minä taas olinkaan, Riitta pohti ja yritti tarkistaa asiaa metron ikkunasta. Mustassa lasissa häilyi epätarkkka, keskimittainen hahmo, jonka päässä oli baskeri ja vaalea, kihara peruukki. Riitta pöyhi tukkaansa tyytyväisenä.
Penkin edessä lattialla oli märkää. Vastapäätä istuva keski-ikäinen nainen kaivoi jukurttimakeisia käsilaukkuunsa piilotetusta paperipussista ja mutisi jotain, josta Riitta ei saanut selvää. Enää ei ole Karkkipusseja, Riitta mietti, mutta hmeellistä, että niitä oli. Kohta ei varmaan ole valokuvausliikkeitäkään.
Ahonlaita meni konkurssiin, oli niin kallista ja siellä oli niin huono valikoima. Hämeentiellä ei menestynyt Tiimari, paitsi että perustivathan ne uuden Tiimarin Ahonlaidan paikalle. Harmi, että Primo lopetettiin, oli huonosti auki, verrattuna entiseen Melbaan. Nyt siinä on William K., niin kuin Lannankadullakin.
Riitta muisti nihkeäihoisen tanskalaisen, jonka hän oli tavannut Lannankadun William K:ssa. Muutaman tuopin jälkeen he olivat hoiperrelleet tanskalaisen asuntoon, jatkaneet keskustelua kirjallisuudesta ja arkkitehtuurista, päätyneet sitten läheisyyteen froteelakanoiden väliin. Riitta oli kieltänyt miestä sytyttämästä keraamisessa kupissa olevaa kynttilää, ei mitään harhakuvitelmia.
Oli tuntunut helpottavalta painaa nuhruinen ovi perässään kiinni ja kävellä raikasta ilmaa sisuksiinsa vetäen Kaisan snakin kautta kotiin.
Riitta kaivoi kännykän taskustaan. Kännykässä oli edelleen tanskalaisen numero. Fredrikalta ei taaskaan viestiä.